tiistai 12. huhtikuuta 2011

Palautekysely blogioppaan tuotantoprosessiin osallistuneille ja KIITOKSET!

Blogiopas julkistettiin ITK-konferenssissa 7.4. onnistuneesti ja oppaan printtiversiota jaettiin kaikki mukana olleet 300 kappaletta. Samaisessa julkistamistilaisuudessa julkaistiin myös Viisautta mobiilin käyttöön -opas, joka tuotettiin Google Sites -alustalle, joka mahdollisti Wikikirjastoa paremmin kuvien ja videoiden liittämisen oppaaseen, mikä nähtiin olennaiseksi mobiilioppaan osalta. Wikikirjojen tuotantoprosessista oli myös posteri ITK:ssa.

Blogiopas jäi mielestäni vieläkin keskeneräisemmäksi kuin vuosi sitten julkistettu wikiopas, mutta se voi olla hyväkin asia. Oppaassa jotenkin tuntuisi olevan enemmän sellaisia kohtia, jotka voisivat houkuttaa muokkaamaan sitä. Mikäli ennen ITK:ta teillä tuotantoryhmän jäsenillä ei ollut aikaa muokata opasta, voitte edelleenkin sitä muokata, keskeneräiseksi jääneitä kohtia olen listannut aikaisemmissa blogikirjoituksissa tässä blogissa, niihin kohtiin on helppo varmasti tarttua.

Toivoisin myös, että kävisitte vastaamassa palautekyselyyn työskentelyprosessista - nekin teistä, jotka osallistuitte vaikkapa vain aloitustapaamiseen. Olisi hyvä saada palautetta ja sen pohjalta päivittää suosituksia tämänkaltaiselle työskentelyprosessille. Vastauksia pyydetään viimeistään 21.4.2011, lomakkeen täyttämiseen menee aikaa 10-20 minuuttia.

Lähettelemme oppaan painettua versiota ydinryhmälle tämän viikon lopulla. Jos jollakulla on erityistarpeita saada esim. useampi kappale opasta (jos vaikka järjestätte koulutusta jossa haluaisitte opasta jakaa), laittakaa sähköpostia minulle tai Annalle!

Suurkiitos vielä työskentelyprosessiin osallistumisesta!

Kevätterveisin,
Joanna

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Palautetta blogioppaasta

Laitoin juuri Twittern kautta vielä jakoon oppaan palautekyselyn linkin, koska nyt tuo rakenne alkaa olla oppaassa ok ja sitä on varmaan helpompi lukea. Yksi vastaaja on vastannutkin jo kyselyyn, kokoan tähän tärkeimmät hänen vastauksistaan (vastaaja oli ns. itseopetellut bloggaaja, peruskäyttäjä joka uskaltaa kokeilla itse):

- "Itse mietin, että nostaisin julkinen blogi/salattu blogi asiaa harkinnan kohdalla aiemmaksi, itselle se oli aikanaan erittäin tärkeä asia. Ehkä jäi silmien väliin se, että itseasiassa julkisuusasteita on useampiakin; listoilla näkyvä, niillä näkymätön, kirjautumisen vaativa ja sellainen, joka on luettavissa vaan kutsuttaessa."

- "Teksti riittävän ymmärrettävää."

- Hakusanastoa voisi kehittää siten, että siellä voisi klikata sanoja ja saada tekstikohdat suoraan sitä kautta näkyviin.

- "Vaikutti luotettavalta, ja sisälsi uutta tietoa, toki myös itsestäänselvyyksiä, vaan minä olen bloggaaja ja seuraan aktiiivisesti useampaa, joten voi olla aloittelijoiden kannalta olennaista. Tietoturvaa esim. kuvien kohdalla korostaisin, sillä ainakin oman kokemukseni mukaan nuorille kuvien "ikuisuus" netissä on "arvoitus". Toinen etiketti jota voisi kommentoinnin lisäksi korostaa, on se kirjoittamisen hyvä maku, eli nettimateriaalistaan on lakiopillisesti vastuussa... (voi olla että jäi silmien väliin)"

Eli tältä pohjalta voi vielä tehdä parannuksia ken ehtii!

Joanna

torstai 17. maaliskuuta 2011

Blogioppaan tilanne loppumetreillä

Tällä viikolla oli maanantaina blogioppaan päätöspalaveri, jossa kuitenkaan ei ollut kuin yksi verkko-osallistuja ja yksi lähiosallistuja vajaan puolen tunnin läsnä - Leena E.:n ja Tiinan kanssa keskustelimme lyhyesti oppaan tuotantoprosessista ja niistä muutoksista, joita olin oppaan rakenteeseen maanantaina puolen päivän jälkeen ehtinyt tehdä. Oli mukava kuulla, että tuotantoprosessin kautta oli syntynyt oppimiskokemuksia!

Oppaan rakenteelliset muutokset ovatkin olleet nyt hieman suurempia, kuin mitä tämän blogin muutosehdotussivulle on kuvattu. Minun oli ajoittain todella hankala sovitella tiettyjä tekstejä minkään olemassaolevan osion alle, lisäksi päällekkäisyyksiä materiaalissa oli aika tavalla. Rakenne on nyt sitten tällainen:

1. Johdanto
2. Blogien käytön aloittaminen
3. Perusasioita blogeista ja bloggaamisesta
4. Monta tapaa käyttää blogeja
- Blogien käyttö opetuksessa
5. Ketkä käyttävät blogeja?
- Organisaatiot bloginkäyttäjinä
6. Blogisisällön tuottaminen
- Hyvä blogi ja blogikirjoitus
7. Blogisanasto
8. Blogikirjallisuutta

Tuli siis kolme alisivua kaikkiaan. Blogien käyttö viestinnässä ei saanut omaa alisivuaan, koska sillä ei ole tarpeeksi sisältöä vielä. Sen voi sitten joskus irrottaa omaksi sivukseen, jos lisää sisältöä ilmestyy...

Olen kirjoittanut oppaan etusivulle sisällysluetteloon myös lyhyet kuvaukset kustakin osiosta. Myös kunkin osion sivun alkuun olisi tarkoitus vielä nuo kuvaukset viilata (osassa on jo ihan ok, osassa vain hyvin lyhyesti jotakin). Sekä sisällysluettelon että osioiden sivujen alun kuvausten viilaamiseen toivotan kaikki tervetulleiksi! Pitäisi siis saada vastaamaan mahdollisimman hyvin osioiden sisältöjä.

Olen koettanut muokata oppaasta lähes kaikki tekstit sillä tavoin, että oppaassa ei olisi aukkoja. No, muutamia keskeneräisyyttä osoittavia kommentteja vielä kuitenkin löytyy (joku on esimerkiksi lisäillyt linkkejä esimerkkicaseiksi, mutta jättänyt homman kesken - näissä toivoisin, että linkin lisänneet voisivat käydä kirjoittamaan vähän lihaa luiden elikkäs linkin ympärille, jotta se kuvaisi ulkopuoliselle lukijalle hieman paremmin sitä, mistä linkin takaa löytyvässä blogissa on kyse, miksi se on nostettu esimerkkicaseksi eli mitä siinä on hyvää ja huomionarvoisaa jne. Listaan nämä kohdat vielä tarkemmin.

Opetuskäyttö-osiosta puuttuu tavaraa eri kouluasteiden bloginkäyttöä kuvaavilta osin, niihin voisi tehdä lisäyksiä vielä. Onkohan osio muuten ehditty saattaa valmiiksi? Minusta se näytti suht ok:lta.

Alanavit olen lisännyt nyt, myös niille alisivuille omat alanavit, en usko että rakenteeseen on enää tarpeen tehdä muutoksia.

Tässä siis nyt puutelistaa akuuttien tarpeiden osalta:

http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_käyttöön/Johdanto#Mikä_blogi_on?

- Puuttuu blogien historiasta katsaus, jos joku kokee omaksi alueekseen (Jere?) niin mieluusti otan apua vastaan eli sen saa naputella paikoilleen. Ei tarvitse olla mikään pitkä tekstinpätkä, ihan perusjutut vaan.

http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_käyttöön/Blogien_käytön_aloittaminen

- Puuttuu ihan sivun lopusta osiosta 'Yksityisyys, avoimuus ja tietoturva' mahdollisia aiheeseen liittyviä oppaita (ts. linkki/linkkejä), kursivilla merkitty kohta bullet-listassa. Jos joku keksii, lisätkää!


http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_käyttöön/Perusasioita_blogeista_ja_bloggaamisesta


- Jos jollakin on tietoa ja harrastuneisuutta, voisi lisätä mikroblogien ja videoblogien lisäksi mahd. muistakin blogeista (kuvablogit?) jotain. Videoblogeissa ei ole nyt tekstiä juuri mitään.

- Roskapostikohtaan koetin säveltää jotain, saa parannella ja korjailla jos on virheellistä tietoa ;) Nyt juuri huomasin että sivulla oli kaksi kertaa sama tekstisisältö saman otsikon alla, joten yhdistin vain copy-pastella tekstit juuri hetki sitten eli ne minun pitää vielä huomenna tiivistää (tosin sen saa tehdä joku muukin halutessaan, en kiellä ;).

http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_käyttöön/Ketkä_käyttävät_blogeja?/Organisaatiot_bloginkäyttäjinä

- Sivulla on yksi esimerkkicase-laatikko, jossa oli joku siis vain lisännyt linkit (case: Silja Line ja tuotekehittäjät ja case: Lähikauppa ja neuvonantajat), mutta niitä ei ole yhtään avattu - se olisi suotavaa :)

- Viimeinen sivun kappale 'Blogien käytön tilastojen hyödyntäminen ja seuraaminen' on myös itseni pikaisesti säveltämää, lisäilkää ihmeessä jos joku osaa tuosta paremmin tuottaa sisältöä...

http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_käyttöön/Blogisisisällön_tuottaminen

- Yhdessä case-esimerkkilaatikossa on 'Case verkottuen.blogspot.com?' - siitäkään ei ole mitään muuta eli tuota voisi avata ken on linkin lisännyt :) Itse asiassa sen yläpuolellakin on laatikossa hyvin puutteellisin kuvauksin jokunen linkki, eli katsokaapa ne kaikki.

- 'Mitä sisältöä blogiin?' -kappaleessa on lopussa jotakin tajunnanvirtaa, se ei oikein avaudu (olen kursivoinut sen) eli sitä voisi vähän jäsentää pidemmälle...

http://fi.wikibooks.org/wiki/Viisautta_blogin_käyttöön/Blogisisällön_tuottaminen/Hyvä_blogi_ja_blogikirjoitus

- Sivu on periaatteessa ihan ok, mutta jotenkin lattea sisällön osalta, siinä on juuri ja juuri sanottu perusasiat. Jos näitä vielä ehtisi parannella ja kirjoitella mielenkiintoisemmin...?

- Sivun viimeinen kappale on laadunvarmistukseen liittyvä, Ama on luvannut jotakin aiheesta kirjoitella, voi myös olla ettei tuota kannata laittaa erilliseksi kappaleeksi vaan sisällyttää koko sivulle sinne tänne.

Muuta:

Lisäsin Wikikirjastoon kirjanalun, Viisautta wikikirjoittamiseen. Se on vielä ihan tynkä, siihen on viitattu Viisautta blogin käyttöön -matskustakin sillä varoituksella että se on ihan alkutekijöissään. Sitä saa edistää ken tuntee asian omakseen, koetan itse ehtiä jossain vaiheessa. Näkökulmasta lukee ainakin siinä etusivulla, siltä pohjalta voi alkaa kirjoitella siis!

Mielestäni Johdanto, Blogien käytön aloittaminen ja Perusasioita blogeista ja bloggaamisesta ovat osin hieman päällekkäisiä lukuja sisällöiltään. Koetin pohtia kovasti niiden suhdetta toisiinsa ja miettiä yhdistelyjäkin, mutta lopulta kuitenkin pääsin jotenkin sellaiseen ajatukseen, että on niillä omat näkökulmansakin. Johdanto johdattelee teokseen ja blogeihin, aloittamisluku on koettanut lähestyä asiaa nimenomaan aloittelijan näkökulmasta ja valaista mitä kannattaisi ehkä pohtia. No, osa niistä asioista ehkä on myös johdannossa. Perusasiat on sitten tavallaan vähän kaatoluokka, mutta siinä on ajatuksena syventää ihan blogeihin ja bloggaamiseen liittyviä yleisjuttuja enemmän kuin johdannossa ja aloittelijoissa. Tätä näkökulmaa kannattaa koettaa soveltaa ja tuoda enemmänkni näkyville, jos noihin vielä tuottaa sisältöä.

Oppaan tiivistelmäversio menee painoon ensi ti-iltapäivänä tai viimeistään ke-aamuna, joten jos vielä joku ennättää, huomenna perjantaina olisi hyvää aikaa muokkailla (saatan tosin jo joitakin osia joutua ottamaan huomenna oppaasta painoversion valmistelua varten, mutta en tiedä ennätänkö vielä). Ja opastahan on suositeltavaa muokata silti, erityisesti ITK:ta silmälläpitäen, olisi kiva jos se olisi mahdollisimman "valmis" silloin!

ITK:sta vielä: järjestämme viimevuotiseen tapaan julkkarit oppaan osalta, vielä on auki että mahd. Sometun standilla (?) torstaina iltapäivällä, tai sitten posterinäyttelyn yhteydessä, jossa minä, Anna ja Outi V. ovat esittelemässä wikikirjojen tuotantoprosessia posterilla. Voitte tsekatakin jo ITK-sivuilta verkkonäyttelystä. Palataan vielä tähän. Olette joka tapauksessa erittäin tervetulleita! Oppaita jaetaan sitten julkkareissa tietystikin ja varmaan tekevät yhtä hyvin kauppansa kuin wikioppaat vuosi sitten :)

Palautekyselyä laitan teille myös tulemaan kunhan ennätän, siis koskien tätä tuotantoprosessia. Olisi mukava saada vähän tuntumaa siitä, että saitteko tästä mitään irti!

Mutta en voi kuin kiittää teitä kaikkia todella paljon panoksestanne, on ollut opettavainen prosessi ja paljon on saatu aikaan, sen näkee taas kun tuota opasta käy läpi!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Blogioppaan verkkotyöskentely 1.3. klo 11-12 PERUTTU

Vähäisen osanottajamäärän ja muun työkiireen takia katsoimme parhaaksi peruuttaa tälle päivälle aikataulutetun blogioppaan verkkotyöskentelyn klo 11-12. Mikäli olit ajatellut osallistua, käytä kalenteriisi varattu aika oppaan työstämiseen itsenäisesti - voit myös olla yhteydessä koordinaattoreihin, jos sinulla on joitakin kysymyksiä oppaan ja sen työstämisen osalta.

Blogioppaan päätöstapaaminen Tampereella 14.3. klo 9:00-15:30

Doodle-kyselyyn oli tullut kovin vähän ryhmäläisten merkintöjä, mutta aikataulujen takia sovitaan nyt vastanneiden osalta parhaiten sopiva ajankohta päätöstapaamiseen, eli maanantai 14.3. klo 9:00-15:30 Tampereella, Pinni A -rakennuksessa, seminaarihuone 4083 (4. kerros).

Joanna